Kestäviä ratkaisuja pohjoismaisella ammattitaidolla
Kamet-Röbäcks syntyi, kun suomalainen Steel-Kamet, ruotsalainen Röbäcks ja norjalainen Tensor Industri yhdistivät voimansa. Tuloksena on Pohjoismaiden johtava betoniasemien, elementtitehtaiden laitteiden ja kierrätysratkaisujen toimittaja, joka palvelee asiakkaitaan paikallisesti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Yhtiö on jatkanut määrätietoisesti toimintansa kehittämistä Pohjoismaissa. Viime vuosina kokonaisuutta ovat vahvistaneet Fejmert Mixer AB Ruotsissa ja Servi AS:n testausliiketoiminta Norjassa, jotka ovat tuoneet Kamet-Röbäcksille uutta osaamista ja täydentäneet sen tarjontaa.
Kamet-Röbäcks työllistää 90 ammattilaista kolmessa maassa, ja sen asennettu laitekanta kattaa noin 600 tehdasta. Konsernin pro forma-liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa. Suomen yhtiö työllistää noin 40 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2025 noin 10 miljoonaa euroa. Suomen tuotanto keskittyy Kalajoelle ja on vahvassa kasvussa.
Tarvitsemme nyt
Ostopäällikköä
vastuulliseen hankintarooliin, jossa yhdistyvät tuotannon ja projektitoiminnan ostot, toimittajayhteistyö sekä hankintatoiminnan kehittäminen.
Tehtävästä
Haemme Kamet-Röbäcksin Suomen toimintoihin ostopäällikköä pitkäaikaisen toimenhaltijan eläköityessä. Tehtävässä yhdistyvät käytännön ostotyö ja hankintatoiminnan kehittäminen vastaamaan yhtiön tulevaisuuden tarpeita.
Ostopäälliköllä on tärkeä rooli tuotannon ja projektitoimitusten sujuvuuden varmistamisessa sekä hankinnan toimintatapojen kehittämisessä. Tehtävä on kansainvälinen, ja hankintoja tehdään laajasti eurooppalaisilta toimittajilta. Yhteistyö konsernin Ruotsin ja Norjan yksiköiden kanssa kuuluu luontevana ja kiinteänä osana toimenkuvaan.
Tehtävässä raportoit projekteista ja tuotannosta vastaavalle päällikölle.
Tehtävän keskeinen sisältö
Arvostamme erityisesti kokemusta konepaja-, laitevalmistus- tai vastaavasta teknisestä teollisuusympäristöstä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla valmis paketti: tehtävä tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja kehittää omaa osaamistasi kokeneen organisaation tukemana.
Mitä tarjoamme
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja monipuolisen tehtävän pohjoismaisessa teollisuusyrityksessä. Pääset vaikuttamaan konkreettisesti hankintatoimen kehittämiseen ja rakentamaan toimintaa tulevaisuuden tarpeisiin.
Saat tehtävässä:
Palkkaus ja palkitseminen
Arvostamme avointa keskustelua palkasta jo hakuvaiheessa. Tehtävän palkkataso määräytyy valittavan henkilön kokemuksen ja osaamisen perusteella. Yhtiö tarjoaa kuukausipalkan lisäksi konsernitasoisen palkitsemisjärjestelmän.
Muuta tehtävään liittyvää
Kiinnostuitko?
Jos tunnet, että tehtävä voisi olla seuraava askel urallasi, kuulemme sinusta mielellämme lisää.
Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi linkin kautta 20.09.2026 mennessä.
Lisätietoja